Kentän laidalta
 TÄLLÄ PALSTALLA SAAVAT KENEN TAHANSA AJATUKSET ERITYISJALKAPALLOSTA TAI MUUSTA SOPIVASTA AIHEESTA VAELLELLA VAPAINA! |
Kiska-Matit
Kentän kulmalla, kioskin Matit
keittää kahvit, paistaa nakit
Tuolit puhtaat, tiskit kiiltävät
pois on korjattu lokin kakit
On kioskin pito heille hupia
siihen ei tarvita lupia eikä sitä polteta.
Siellä melkein lauletaan
kun kioskin luukut avataan.
Kioskin pito on elämää,
se on osa kesää.
Myyntihommat on hauskoja
ja Mateillako myyntitaustoja?
Matit tykkää makkarasta
ja päivänkakkarasta.
Kun kassaan sentti kilahtaa
niin ilo silmään pilkahtaa.
Papat ja mammat kannustaa
pojanpoikaa tai tyttöä juoksemaan
ja välillä kioskin herkuilla
ne kurnivat vatsat tankataan.
Tyttö ja poika ei matsia katso
vaan kipsan kulmilla hengaa.
Pojan lahkeet, tytön helmat
mukavasti tuulessa svengaa.
Valmentaja tiukka, kuulehan,
ota välillä mehevää makkaraa,
jaksat paremmin isosti huudella
ja omias kannustaa!
Jojot ne istuvat tiukkoina
ja suut on niillä supussa
Oisko apuja kahvissa, kermassa
vai Brunbergin pusuissa taikka pullissa.
Erotuomari ei oo juomari eikä puoskari
vaikka hikeä kovasti pukkaa.
Matit ne kipsalla uudestaa
kahviautomaattia rukkaa ja rukkaa.
Bussikuskit tuskin jaksaa
ajaa pitkää paluumatkaa
mut kipsan limpsat ja kolat
pitää rentoina kuskin olat.
Kentän laidalla,
kapealla kaidalla
kaksi Mattia
keittää kahvia vaikkei oo vahtia.
On asiakas aina oikeassa
ja myyjien suut muikeasti soikeassa.
(Riimitteli kioskin Matit
kesäkuussa 2011)
15.3.2010
LUMEN ALLA ON VIHREÄÄ
Tänä kovien pakkasten ja isojen lumivuorien talvena sekä Pantterit että Tiikerit ovat rynnistäneet treeneihin ahkerasti. Pantterit ovat saaneet uutta puhtia peliinsä ja ketteryysharjoituksetkin on aloitettu. Näitä on kuulemma jatkettu jopa vapaa-ajalla: kaupoissakin askelletaan toinen jalka ristiin eteen ja sitten taas ristiin taakse. Toisin niin mielelläni näihin askelluksiin vielä salsamusiikin mukaan, mutta Timo ei ole siihen valmis – vielä. ;-)
Uusien pelaajien jatkuvan virran vuoksi Tiikereiden paljous alkoi jossain vaiheessa hirvittää meitä vetäjiä – turhaan. Valmentajien mielestä harjoituksissa on mukavasti säpinää, kun 15 Tiikeriä pyyhältää pallon perässä. Pari pelaajasiirtoakin pienistä isoihin on onnistunut ilman suuria draamoja. Jess!
Tikkurilan futsalturnauksessa koko iso Fair Play Teamin perhe oli jälleen koossa – iloisia sinipaitaisia pelaajiamme vilisi pitkin urheilutaloa. Ja valmentajien jutut taas naurattivat: Timo valitteli koko päivän aamuäreän jojon kamaluutta, ja Simo puolestaan kävi sisäistä ja ulkoista monologia siitä, miten Tiikereiden pelin saisi nousuun. Itse puolestani välillä ajattelen, sovinko ollenkaan tähän pestiin, kun hävittiin tai voitettiin, niin aina olen yhtä ilahtunut joukkueeni näkemisestä. Nytkin unohdin riemuita erityisesti Panttereiden voitosta, sillä mielestäni riittää, että jokainen pelaa omalla tasollaan. Olen kai harvinaisen kilpailuhengetön – onpas muuten ikävän kuuloinen adjektiivi eli ihminen.
Ehkä yksi syy siihen, miksi haluan ohittaa kilpailullisuuden, on se, että uudesta isosta vammaisurheilun ja -liikunnan järjestöstä VAUsta on kantautunut korviini kaikuja ikävistä kiistoista, jotka koskevat rahaa ja valtaa. Jopa SM-sarjan rahoitus näytti vielä ennen hiihtolomaa olevan vaarassa. En hyväksy epäoikeudenmukaisuutta ja ylimielisyyttä. On surullista, että juuri kehitysvammaiset tuntuvat olevan kaikilla yhteiskunnan foorumeilla vallan alimmalla askelmalla, kauniisti sanottuna ruohonjuuritasolla.
Ruohonvihreää me toisaalta tähän vuodenaikaan alamme kaivatakin. Elämän parhaat palat ovat usein yksinkertaisia: toisten avointa kohtaamista, uusien tuttavuuksien solmimista, uusien taitojen oppimista, itsensä voittamista, toisen tukemista, pienien hyvien hetkien huomaamista. Näissä asioissa juuri kehitysvammaiset ovat usein mestareita – aivan omaa luokkaansa.
”Mä olen kuullut, että Ruotsissa on hienommat kentät kuin Suomessa”, joku Panttereista totesi eilen. Viime kesänä 11-vuotias Matias havainnoi omin silmin, että Tukholmassa kaikki on paremmin: talot ja autot ovat isompia ja hienompia, ja joka kulmalla on nakkikioski! ”Iskä, saisitko sä täältä töitä?”
Jotain uutta ja hienoa on siinä, että 26 Pantteria ja vanhempaa lähtee huhtikuun puolivälissä yhdessä Tukholmaan kohtaamaan peräti viittä ruotsalaista joukkuetta. En usko, että kukaan meistä ajattelee tässä tilanteessa ensimmäisenä voittoa, vaikka kuinka pelimiehiä ja -naisia osa meistä olisikin. Tärkeämpää on yhdessä jutustelu, syöminen, hytissä hengaaminen, metrossa ajelu. Onhan myös kiva nähdä, millaisilla kentillä Solnan AIK:n pelaajat palloilevat ja millaisia ovat ruotsalaiset erityispelaajat ja olisiko vastassa yhtään tyttöjoukkuetta.
Kevättalven aikana myös Tiikereiden toimintaa on alettu uudistaa. Toivonkin, että Matin ja Pekan johdolla Tiikerit voisivat vielä enemmän saada olla yhdessä erilaisissa puuhissa. Huhtikuussa on jo tiedossa liikunnallista hulinaa ja toukokuussa retki Spurtin uusiin tiloihin; turnauspelejäkin on kevään ja kesän aikana näköpiirissä. Vielä on pelaamatta myös harjoitusmatsi Tiikerit vastaan Soft Pantterit – tätä ei olekaan kohta suunniteltu kuin kaksi vuotta.
Jotkin versot nousevat hitaasti ja jotkin kuihtuvat kokonaan. Jotkin taas nousevat kohisten kuin lumen alla nukkunut ruoho, kunhan se saa vain vähän lämpöä ja valoa. Kevätauringon jo toisinaan pilkahdellessa toivon koko Fair Play Teamin kohta koittavaan hiekka- ja viheriökauteen hauskaa hengailua, onnistuneita syöttöjä ja uuden vihreän ruohon huumaavaa tuoksua!
Maarit
Keväällä 2009 Maaritia pyydettiin kirjoittamaan kolumni SM-julkaisua varten. Tällainen siitä tuli:
SM-PILVEILYÄ ja -PALLOILUA
Hikisiä lapsia juoksee pallon perässä vuodesta toiseen pölyisellä Rinttarin kentällä. Keskittyneitä poikia opettelee jalkapallon, salibandyn ja futsalin tekniikkaa Keinutien koulun yhä pienemmäksi käyvässä salissa. Taitavia nuoriamiehiä harjoittelee pelin rakentamista Talin jalkapallohallissa. Valmentaja Timo Karppanen opastaa: ”Laidan kautta, ei keskeltä!” ”Missä ovat kaikki puolustajat?” ”Laukaise jo!” ”Hyvä Mladen!”
Vuoden 2008 tammikuussa havahduin siihen, että jos joukkueemme FC Kontu Fair Play Teamin yli 15-vuotiaat pelaajat Pantterit haluaisivat tulevana kesänä pelata turnauksissa, paras keino varmistaa tämä olisi osallistua erityisryhmien SM-sarjaan. Valmentajat, pelaajat ja vanhemmat syttyivät ajatuksesta, ja niin päätettiin lähteä kokeilemaan taitoja isojen poikien kentille.
Rohkeutta ja aktiivisuutta ei Panttereilta ole koskaan puuttunut, mutta SM-sarjapelit hieman mietityttivät. Mukaan kuitenkin lähdettiin ajatellen, että osallistumalla emme voi menettää mitään. Myös se että organisoijilla oli niin paljon uskoa ja energiaa lähteä järjestämään ja kehittämään koko SM-sarjaa, suorastaan velvoitti Fair Play Teamiä osallistumaan kisoihin. Vauhtia haettiin jo talvella kansallisesta futsalturnauksesta sekä kesäkuisista Huittisten pohjoismaisista Special Olympics -kilpailuista. Otteluiden tasaisuus varsinkin Huittisissa oli ennennäkemätöntä suomalaisessa erityisjalkapallossa.
Kokkolassa ensimmäinen SM-turnauspäivä valkeni kauniina, mutta koulumajoitusyön jäljiltä ei kaikkia Panttereita saatu heti kovin rivakasti liikkeelle. ”Nyt makuupussit rullalle, muut joukkueet ovat jo lähteneet”, hoputin omiani ja sain vastaukseksi kaikenlaista kuittailua. Ensimmäisen pelin alkaessa ilkeän mustat pilvet alkoivat nousta kentän laidalta. Ottelu kuitenkin soljui jännittävänä, ja pilvet päättivät kiertää kentän kastelematta kenenkään turnauksen pelaajan nappiksia koko päivänä. Päivän jälkeen olimme tasaisten pelien jälkeen alemman lohkon toisina – tällaisesta sijoituksesta emme olisi osanneet nähdä edes unia.
Paluumatkalla Kokkolasta kolmen SM-joukkueen pelaajat äityivät yhdessä haikailemaan Leevi & the Leavingsin säestämänä takaisin Pohjois-Karjalaan, jossa farkut voisi vaihtaa verkkarihousuihin. Tunnelma bussissa kello yksi yöllä oli mahtava.
Toisena SM-päivänä Tapiolassa oli kentällä jo paljon tutun näköisiä erityispelaajia. Kuitenkin ensimmäistä kertaa hypin kentän laidalla jännittyneenä joukkueeni puolesta – leikistä oli tullut hetkeksi totta. Olimme hopeassa kiinni vielä toisenkin ottelun alkaessa mutta kahden häviön jälkeen tiesimme jäävämme pronssille. Päivän aikana tuo kolmas sija muuttui kuitenkin vetäjien mielessä voitoksi, vaikka pelaajien olikin vaikea ymmärtää, miten oikein saimme pronssia hävittyämme kaikki sen päivän matsit.
”SM-sarjahan oli oikein menestys”, huokaisi valmentaja Juha Berg Fair Play Teamin syksyisessä taustaryhmän palaverissa. Joukkueemme oli kehittynyt pelitaidoiltaan kesän aikana valtavasti: harjoittelua ja haasteita oli ollut yltäkylläisesti. Joukkue oli viettänyt paljon aikaa yhdessä: treenannut pari kertaa viikossa ja hengannut yhdessä turnauskentillä peräti viiden päivän ajan. Pari lisäpäivää odotti vielä syksyllä joukkueen omalla leirillä.
Yhdessä pelaaminen, nukkuminen, hikoileminen, vitsaileminen, syöminen – kaikenlainen palloileminen – oli huikaiseva matka. Vaikka voitot, häviöt ja sijoitukset saattavat SM-peleissä ajoittain nousta ehkä liikaakin pintaan, olisi erityisjalkapallo ilman yhteisöllistä antia kuin vähäilmainen pallo tai surkea pilvi. Odotan tänä vuonnakin SM-sarjalta jännittäviä pelejä, avoimia kohtaamisia sekä lempeitä pilviä.
Muita juttuja:
FC KONTU FAIR PLAY TEAMIN PANTTERISTA JESSE KARPPASESTA EM-MITALISTI!
ERITYISJALKAPALLO ON REILUA PELIÄ
KISAKALLIOSSA
FAIR PLAY TEAMIN PANTTERIT SM-SARJAN ALEMMAN LOHKON PRONSSILLE!
MITEN FAIR PLAY TEAM SAI ALKUNSA JA KUINKAS SITTEN KÄVIKÄÄN?