Erityisjalkapallo on reilua peliä

6/2007, päivitetty 10.1.2009

Keitä ”erkkarit” eli erityisjalkapalloilijat ovat?

Seisoskelen kesällä 2006 muutaman erityisjalkapalloilijan kanssa Särkänniemi Cupissa ja paikalle pyyhältää huolestunut joukkueenjohtaja: ”Me ollaan Porista. Missähän Erkkarit pelaa?” Olen hämilläni: mistä voisin tietää, missä juuri Porin Erkkarit pelaavat? Mutisen: ”Me ollaan Helsingistä, ei aavistustakaan.” Myöhemmin päivällä minulle selviää, että ”erkkareilla” tarkoitetaankin yleisesti erityisryhmän pelaajia, lyhyemmin erityisjalkapalloilijoita. Lisäksi opin, että ”kehari” ei merkitsekään pelkästään työpaikan kehityskeskustelua vaan myös kehitysvammaista. Cp-vammainen eli ”separi” sen sijaan oli jo 70-luvulla lasten käyttämä haukkumasana, mutta sen on aikoja sitten korvannut nimitys ”homo”. Jo aika pienenä kyllä tiesin, että cp-vammainen ei välttämättä ole kehitysvammainen vaan hän voi olla vaikka professori, vaikka hän liikkuisi kuinka omituisesti.

Vammaisuus on edelleen yhteiskunnassamme tabu. Itse asiassa kun sain 90-luvun alussa cp-vammaisen lapsen, en halunnut käyttää tätä kielteisesti värittynyttä termiä kertoessani muille lapseni vammasta vaan totesin pojallani olevan toisen puolen jäykkähalvaus. Vältin näin sekä cp-kirjainyhdistelmän että käsitteen vammainen käytön – jäykkähalvaus on sitä paitsi aika selkeää suomea ja kuvaa suoraan vamman laatua.

Vammaisliikunnastakaan ei mediassa puhuta usein: keskustelut siitä käydään yleensä erityisryhmien lehtien palstoilla. Niinpä ei ole ihme, että kun pari vuotta sitten valtakunnan päälehti kirjoitti ennakkojutun kehitysvammaisten jalkapallon EM-turnauksesta, käsitteet vammainen ja kehitysvammainen vilisivät tekstissä miten sattui – kuten lasten puheessakin.

On totta, että erityisryhmien pelaajista suurin osa on nimenomaan kehitysvammaisia, mutta erityisjoukkueissa pelaa myös pelkästään liikuntavammaisia tai sellaisia, joilla ei ole varsinaista vammaa, ainoastaan vaikkapa keskittymishäiriö. Vuoden 2007 Helsingin Special Olympics EM-turnauksessa ja saman vuoden Shanghain MM-kisoissa Suomea edusti kehitysvammaisten maajoukkue; lisäksi Suomessa on myös cp-jalkapallomaajoukkue.

Luokiteltiin erityisjalkapalloilijoita miten tahansa, sekä lasten että aikuisten joukkueissa voivat kehitys- ja liikuntavammaiset sekä vammattomat harjoitella ja pelata yhdessä. Tällöin kehitysvammainen voi olla nopein hyökkääjä ja maalitykki, kun taas cp-vammainen voi hahmottaa peliä paremmin ja syöttää tarkasti.

Vammaiset eivät siis ole välttämättä kömpelöitä ja hitaita, kuten eräässä lehtijutussa luonnehdittiin, tosin hyväntahtoisesti, Suomen Special Olympics -maajoukkuetta. Osa erityispelaajista on nimittäin nopeita ja monet fyysisesti hyväkuntoisia. Siksi pidän parempana puhua erityisliikunnasta ja erityisjalkapallosta kuin vammaisurheilusta.


Miten erityisjalkapallo sai alkunsa?

Suomessa erityisjalkapallo on ilmiönä nuori: ensimmäinen varsinainen erityisryhmä perustettiin yli 13 vuotta sitten Helsingissä. Tämä ryhmä on nykyään nimeltään FC Kontu Fair Play Team, jonka kahdessa joukkueessa harjoittelee lähes 40 pelaajaa.

Tällä hetkellä erityisjoukkueita on ympäri maata yli 20 seurassa, aina napapiiriä myöten. Pienimmät pelaajat ovat yleensä 7–8-vuotiaita, yläikärajaa ei ole. Suomessa on myös tätä nykyä yksi tyttöerityisjoukkue: Puistolan Urheilijoiden Energiset Tytöt.


Mikä merkitys erityisjalkapallolla on?

Jalkapallo on lajina erinomainen: niin yksinkertainen, että lähes kaikki omilla jaloillaan liikkuvat voivat sitä harrastaa, mutta niin vaikea, että jokainen voi ahkeran harjoittelun avulla kehittyä siinä koko ajan. Lisäksi se tarjoaa mahdollisuuden saada kavereita ja kuulua ryhmään, jossa kaikki hyväksytään. Myös ne, jotka eivät itse ole niin taitavia, voivat saada onnistumisen kokemuksia, kun peliä rakennetaan yhdessä.

Yhdeksänvuotias, tavallisessa jalkapallojoukkueessa harjoitteleva, Matias totesi kerran jotain olennaista erityisjalkapallon luonteesta kommentoidessaan isoveljensä Pyryn joukkuetta Fair Play Teamiä: ”Sun jengissä ei kukaan moiti toista vaan kaikki kannustavat muita pelaajia.” Siis tässäkin mielessä erityisjalkapallo on jotain erityistä.

Erityisliikunnalla on merkittävä yhteiskunnallinen tehtävä: Liikunnan avulla lapset, nuoret ja aikuiset koko ajan kuntoutuvat sekä parantavat toimintakykyään. Elinikäinen liikuntaharrastus voi olla myös edellytys työskennellä jossakin ammatissa. Aktiiviset vanhemmat ja muut erityisliikkujien parissa työskentelevät aikuiset tekevätkin tärkeää sosiaalista työtä.


Erityisjalkapallon haasteita

Myös haasteita erityisjalkapalloilussa riittää. Yleinen ongelma on suuret taso- ja ikäerot sekä joukkueiden sisällä että niiden välillä. Isoissa kaupungeissa lapset ja nuoret saattavat harjoitella omissa ryhmissään, mutta välillä otteluissa ja turnauksissa huomataankin, että kentällä on vastakkain sekä metrin että kahden metrin mittaisia pelaajia.

Joukkueiden vähäisyyden ja erilaisuuden vuoksi pelimahdollisuuksia erityisjalkapalloilijoilla on huomattavasti vähemmän kuin tavallisilla joukkueilla – toki ne lisääntyvät koko ajan. Nuoret ja aikuiset pelaavat jopa SM-sarjassa sekä kansainvälisissä turnauksissa. Myös niin sanottuja avoimia turnauksia järjestetään; niihin voivat osallistua yleensä pienimmätkin pelaajat. Lisäksi jonkin verran voidaan käydä myös otteluita normaalijoukkueita vastaan, mutta usein pelitulos on erkkareiden kannalta murskaava.

Tosin ottelutulos ei usein olekaan ratkaiseva: jo yksikin maali voi tuntua lähes voitolta. Ja jokaisen maalista iloitaan yhdessä – erkkarit ovat tuuletuksen mestareita.

Maarit