Pantterit Stadi Cupissa
![]() Stadi Cupissa pelannut Pantteri-joukkue |
![]() Valmentajan pelko on joukkueenjohtajan alku |
SM-sarja saatiin eilen käyntiin Stadi Cup:ssa
FPT- Tervarit; tulos 1-1 ( 1-0, 0-1)
Aamulla sateli vettä ja olosuhteet olivat hieman ankeat. Jännitys paistoi pelureiden kasvoilta ennen matsin alkua. Vastassa Oulun Tervarit, joita vastaan emme olleet koskaan pelanneet. Lähdimme 3-1-2 kuviolla liikkeelle. Ottelu eteni tasaisissa merkeissä. Kumpikaan joukkue ei saanut aikaiseksi ihan avoimia maalintekopaikkoja. Jännitys heijastui pelureiden otteissa emmekä saaneet syöttöpeliä kulkemaan, vaan jokainen yritti vuorotellen yksin. Kuitenkin eka erän lopulla Markus pommitti, kovan vedon joka meni vastustajan veskarin käsien kautta maaliin. Yritimme puoliajalla Juhan kanssa herätellä joukkuetta syöttöpeliin, mutta muutamia välähdyksiä lukuun ottamatta pitkiä syöttöketjuja emme saaneet aikaiseksi. Yksittäisten pelureiden syöksyt pallon kanssa väsyttivät ja kasvattivat pelaajien etäisyyksiä, mihin oululaiset iskivät ottelun lopussa muuta minuutti ennen loppuvihellystä. Oululaisten pitkään palloon pääsi kiinni Ateenan kävijä ja monivuotinen SO-hyökkääjä T.Leskelä ja veti vastustamattomasti Rishin ohi ja tasuri oli tosiasia. Meiltä hieman sekava ottelu, mutta kaiken kaikkiaan ihan ok alku. Paljon jäi parannettavaa, esimerkiksi päätimme Juhan kanssa siirtyä 4-2 kuvioon, joka tuntuu olevan meille se toimivin kenttäkoostumus.
HJS-FPT; tulos 1-2 ( 0-2, 1-0)
Oulu halusi päästä aiemmin kotimatkalla, joten meille tuli pitkä tauko ennen HJS matsia. Ehdimme käydä syömässä ja lepäillä ruokailuväsymyksen pois elimistöstä. HJS on myös uusi tuttavuus 7v7 ottlussa, pelasimme heitä vastaan tasaisen väännön Futsal turnauksessa, joten osasin odottaa jännittävää matsia. Huilitauko oli herättänyt pelurit ja 4-2:een siirtyminen toi ryhtiä puolustuspeliin. Vastustajat ohjattiin kulmiin ja Rishi avasi peliä nopeasti ja laadukkaasti, joten pääsimme keskialueen yli nopeilla syöttökuvioilla. Käytimme hyväksi target-pelaaja systeemiä, minkä Tommi oivallisesti havainnollisti. Tommi hiipi kuin "Heinäpään poika nakkikoppijonossa" vastustajan linjan taakse ja Markus syötti pari kertaa oivallisesti Tommille, valitettavasti syötöt lipsuivat rajan yli, mutta ajatus oli loistava.
Peli toimi ja eka matsiin verrattuna loimme reilusti enemmän tekopaikkoja. Etäisyydet pysyivät hyvinä ja vastustaja ei päässyt pitkillä palloilla linjamme taakse. Vastustajan pallolliselle saatiin aina paine ja maalia kohti tullet vedot Rishi hoiti varmasti. Eka erän jälkeen olin jo rauhallisella mielellä. Ottelun lopulla HJS sai paineen meidän alueelle, mutta onnistuimme ohjaamaan pelin kulmiin ja Rishi hoiti kaikki paitsi yhden vedon. Ansaittu, mutta niukka voitto meille
FPT-HJK Special; tulos 3-0
Jo kolmas uusi tuttavuus SM-sarjassa. En muista olemmeko pelanneet "peloittavaa" HJK:ta vastaan aiemmin, mutta tähtiä vilisevä joukkue herätti pojissa pelonsekaista kunnioitusta. Pelurit kuten: Harri, Tatu, Arska ja Toni pisti vähän miettimään mitenköhän pärjäämme. Hyvin pärjäsimme; joukkuepelimme oli koko päivän parasta. Käytimme hyväksi Tommin target-kuviota ja saimme HJKn etäisyydet rikki ja meille jäi tilaa keskikentälle, mistä varsinkin VP ja Markus menivät läpi kuin se kuuluisa "Nato-ohjus". Target-pelaaja systeemi toi tekopaikkoja mm. Ollille, Tommille ja Lasselle. Ilman Harrin hienoa veskaripeliä olisimme tehneet 2-3 maalia enemmän. Puolustuspelimme toimi loistavasti: mieleeni on piirtynyt jääpallosta tuttu sumppu, missä Joona ohjasi tuulen nopean Tatun kulmaa kohti. Tatun ohitettua Joonan, VP oli heti iholla eikä Tatu päässyt eteenpäin eikä kääntymään. Viimeisenä tuli Markus joka vei pallon ja käynnisti välittömästi hyökkäykseen pitkänä laitaa pitkin Jonille ja jätti Tatun polkemaan nurmikkoa kiukuissaan. Ottelun lopussa HJKn pelaajat alkoivat turhaantua meidän loistavan joukkuepelin edessä. Varsinkin meidän hyökkäyspään maalinedustapeli oli kokopäivän terävintä. Tästä on hyvä jatkaa…
SM-turnauksen ensimmäinen osa toi mukanaan uusia tuttavuuksia ja erittäin tasaisia matseja, joten lohkon tekijät saavat olla tyytyväisiä. Pelaajia oli paikalla 14+Rishi, joten peluuttaminen meni aikamoiseksi ruletiksi, mutta kaikki pelasivat kaikissa peleissä, kuten viime kauden jälkeen päätettiin.
Kiitos Pantterit, toteutitte matseissa niitä asioita, mitä ollaan harjoiteltu. Kuntomme on parempi kuin koskaan aiemmin ahkeran harjoittelun ansiosta. Hyvä meinki on nähtävissä myös kentän ulkopuolella. Katselkaa MM kisoja ja huilatkaa.
Timppa

