NIKEN BLOGI

Syksy vuoden kiireisintä aikaa (1.12.2017)

 

Edellisestä blogikirjoituksesta on vierähtänyt jonkin verran aikaa. Tämä johtuu siitä, että syksy on jalkapalloseuroissa vuoden kiireisintä aikaa. Kalenterin täyttävät seuraavan kauden suunnitteluun käytettävät palaverit eri joukkueiden kanssa ja joukkueiden vanhempainillat. Uusien perustettavien joukkueiden kasaaminen, mahdollisten yhteisjoukkueiden ja seurayhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen, uusien valmentajien rekrytointi ja vanhojen jatkamisen varmistaminen. Oman aikansa ottaa myös talven harjoitus- ja pelivuorojen jakaminen joukkueille. Niukoista resursseista huolimatta, pitäisi jokaiselle joukkueelle löytää riittävä ja pelaajakehitystä tukeva harjoitus- ja pelivuororytmi. 

Näin syksyn tullen nostaa päätään myös moni, ei niin mukava ilmiö. Toinen näistä ilmiöistä on pelaajien suora värvääminen toisiin seuroihin, jopa silloin kun sarjat ja pelit ovat vielä kesken. Mielestäni on ihan perusteltua, jos pelaaja siirtyy toiseen seuraan paremman toimintaympäristön tai kehittymismahdollisuuksien perässä tai itse hakeutuu toisen seuran avoimiin harjoituksiin. Pelaajille pitäisi kuitenkin antaa rauha pelata kausi loppuun nykyisessä seurassaan ja rauhoittaa tilanne siihen asti ja välttää kokonaan yhteydenotot suoraan pelaajiin tai pelaajien vanhempiin. Seuravalinnassa jokaisen pelaajan tulisi miettiä hyvin tarkkaan mitä se juuri hänen kohdallaan tarkoittaa. Mikäli uusi mahdollinen seura tarjoaa mahdollisuutta pelata seuraavalla kaudella, vaikka korkeammalla sarjatasolla, mikä esimerkiksi olisi tarjolla oleva rooli joukkueessa? Penkille jonon jatkoksi ei kannata kenenkään siirtyä. Mikä on valmennuksen taso? Missä olosuhteissa uusi seura harjoittelee? Minkä pituinen treenimatka tulisi olemaan? ja niin edelleen…. Toinen erittäin tärkeä mutta valitettavan usein unohtuva asia on myös tulevaisuus. Eli mitä tapahtuu sen seuraavan kauden jälkeen? Missä sarjassa uuden seuran seuraava ikäluokka pelaa, tai sitä seuraava? Mitä tällä uudella houkuttelevalta vaikuttavalla seuralla on tarjota minulle kahden tai kolmen vuoden päästä? Onko seuralla tarjota aikuisten joukkuetta ja millä tasolla? Valitettavan usein päätöksiä seuran vaihtamisesta tehdään kuitenkin pelaajan vanhempien toimesta ja vääristä syistä. Varsinkin nuorten pelaajien ja valitettavan usein myös hyvin nuorten pelaajien kohdalla, jolloin tehtävät päätökset eivät perustu välttämättä oikeisiin syihin, eikä kaikkia edellä mainittuja asioita huomioida. 

Pelaajien siirtymisessä seurasta toiseen pitäisi seurojen olla aktiivisia keskenään. Yhteydenotot pitäisi tehdä seurojen välillä, eikä seurojen ja pelaajien tai pelaajien vanhempien välillä. Olisi myös isommassa kuvassa suomalaisen jalkapallon etu, että lahjakkaille hyville pelaajille löytyisi paras mahdollinen kehittymisympäristö. Seurat tai valmentajat eivät saisi olla mustasukkaisia omista pelaajistaan, vaan kaikessa toiminnassa pitäisi ajatella pelaajan etua. Pelaajien perheet tekevät tietysti ratkaisevat päätökset, mutta seurojen vastuu siirroissa pitäisi olla suurempi. Olisi suomalaisen jalkapallon etu, jos seuroissa osattaisiin tarkastella kriittisesti omaa toimintaa. Olisi uskallusta tehdä aidosti yhteistyötä, jossa parhaille pelaajille löydetään väylät eteenpäin haasteellisempaan ympäristöön, mutta kyetään löytämään myös keinot luoda elinvoimaisia ympäristöjä harrastamiseen ja säilyttää kilpailullisuus yksittäisistä lähtijöistä huolimatta. 

Syksyisin seuroissa havahdutaan pelaajien siirtymisen lisäksi myös siihen, että seuroissa työskentelevät henkilöt vaihtavat työpaikkojaan. Kuka valmennuksen ja kuka muuten vain seuratyön osalta. Valmentajat vaihtuvat, kun joukkueita nousee ja putoaa, uusista tukirahoista päätetään ja kun päätös tulee, rekrytointiprosessit laitetaan käyntiin ja asioita tapahtuu joskus hyvinkin nopealla aikataululla. Kun tässä palapelissä yksi pala siirtyy, se avaa työpaikkoja ja tilaisuuksia muille. Varsinkin seuratyössä näissä tilanteissa seuran strategiaprosessi kulminoituu usein tiettyjen yksittäisten vahvojen henkilöiden työpanokseen, jolloin näiden vaihtaessa työpaikkaa seura ajautuu ainakin hetkeksi tuuliajolle. Olisi erittäin tärkeää, että seuralla olisi selkeät ja vahvat seuravetoiset toimintamallit ja linjaukset. Tällöin koko seuraa ei tarvitsisi rakentaa aina uudelleen yhden palasen vaihtaessa paikkaa. Pitkäjänteisestä toiminnasta ja sen suunnittelusta saataisiin pidettyä kiinni, kun tietyt toimintamallit olisivat aina samoja, vaikka henkilöt vaihtuisivatkin. 

Pitkäjänteisyys on se sana, johon kaikessa toiminnassa pitäisi tähdätä ja uutta kautta suunnitellessa sitä tulee usein ajateltua. Pitkäjänteisyyden perään huudellaan myös pelaajakehityksessä ja seurat piikittelevät toiminnan laadusta toisiaan. Pelaajien kuitenkin vaihtaessa seuraa joskus jopa kesken kauden, ei pitkäjänteisyydestä kannattaisi kauheasti huudella. Seurat kilpailevat samoista pelaajista, vaikka todellisuudessa moni seura kamppailee samojen haasteiden kanssa pelaajamäärän riittävyyden osalta varsinkin kilpatasolla. Olisikin syytä miettiä onko meillä liikaa seuroja ja varsinkin kilpapuolella toimintoja olisi varmasti järkevä yhdistää.

Mukavuusalueelta epämukavuusalueelle (31.7.2017)

 

Edellinen blogitekstini herätti muutamia kiinnostavia kysymyksiä ja keskusteluja, joihin ajattelin tässä tekstissäni hieman syventyä.

Mitä käytännössä tarkoittaa, että harjoituksissa on aina kivaa? Voiko harjoituksissa olla aina kivaa? Miten tähän liittyy pelaajasta itsestään lähtevä motivaatio harjoitteluun?

On tavallista, että ihminen tekee asioita, joissa saa kokea onnistumisen tunteita ja olla omalla mukavuusalueellaan. Harva meistä haluaa ainakaan kovin pitkään tehdä sellaisia asioita, joita ei osaa niin hyvin, joissa epäonnistuu tai on riski epäonnistua. Niin on myös jalkapallossa. Kehittyäkseen jalkapallossa paremmaksi pelaajaksi, pelaajan on kuitenkin päästävä pois mukavuusalueeltaan ja mentävä rohkeasti epämukavuusalueelle.

Omalla mukavuusalueella harjoittelu on varmasti kivaa ja lapsuusvaiheen harjoittelussa tiettyyn pisteeseen saakka tavoitteellisuutta tärkeämpää. Tärkeintä on harjoitella oikeita asioita. Lapsuusvaiheen jalkapallossa tämä toteutetaan usein erilaisten leikkien tai kilpailujen avulla, jolloin sopivasti ”huijaamalla” saadaan pelaaja tekemään haluttuja asioita leikin varjolla. Tällöin harjoittelusta saadaan helposti myös kivaa. Nuori pelaaja huomaa, että pallo alkaakin yhtäkkiä totella jalkoja. Kipinä on sytytetty. Omalla ajalla käydään itsekseen tai kavereiden kanssa treenaamassa joukkueharjoituksissa opittuja asioita lisää, koska jalkapallo on kivaa. Toistojen kautta kehittymistä tapahtuu huomaamatta. TV:stä ja netistä seurataan jalkapalloa ja saadaan esikuvia, joita seurataan ja joilta opitaan asioita aina hiustyyliä myöten. Syntyy unelmia.

Mitä vanhemmaksi tullaan, unelmat muuttuvat joillain ehkä konkreettisiksi tavoitteiksi ja harjoittelu muuttuu tavoitteellisemmaksi. Harjoituksissa aletaan entistä enemmän keskittyä yksilön vahvuuksiin ja heikkouksiin, tai esimerkiksi harjoitusta vaativiin pelipaikkakohtaisiin asioihin. Pelaaja, joka on vaikkapa tottunut käyttämään isoa kokoaan tai nopeuttaan ja tekemään paljon maaleja, joutuu huomaamaan, että pelikaverit ympärillä ja vastassa olevat vastustajat ovat yhden talven aikana kasvaneet, vahvistuneet ja kehittyneet. Tilaa ja aikaa on vähemmän ja ne viimekesäiset kikat eivät ehkä enää toimikaan tai edes maalintekotilanteisiin ei enää pääse. Ollaan tilanteessa, jossa joudutaan opettelemaan uusia asioita, uusia keinoja pelata, ehkä jopa kokonaan toisella pelipaikalla kuin mihin on tottunut. Varsinkin nuori pelaaja voi kokea vahvuuksiensa tai vaikka taidollisten perusasioiden harjoittelun usein tylsäksi, koska kokee jo hallitsevansa asian. Heikkouksia ei usein haluta tai jakseta kehittää, koska silloin mennään toisella tavalla epämukavuusalueelle. Näin ollen voidaan olla tilanteessa, jolloin harjoittelu ei välttämättä ole aina kivaa.

Näissä tilanteissa mitataan pelaajan sisäistä motivaatiota harjoitteluun, kärsivällisyyttä ja omalla epämukavuusalueella olemista. Kaikki lähtee pelaajan omasta halusta harjoitella ja kehittyä. Valmentajan tehtävä on auttaa ja tukea pelaajaa astumaan pois mukavuusalueeltaan ja pyrkiä luomaan joukkueeseen sitä tukeva positiivinen oppimisen ilmapiiri. Valmentaja voi myös yrittää motivoida pelaajaa pelolla tai palkitsemalla, mutta se on kuitenkin keinotekoista. Vain pelaajasta itsestään lähtevä motivaatio on kestävää ja tuloksellista silloinkin, kun harjoittelu itsessään ei välttämättä ole niin kivaa. Kiva lähtee oikeasta asenteesta ja intohimosta harjoitteluun eli pelaajasta itsestään. On kivaa, kun kehittyy.

Pitkäjänteinen ja laadukas kasvatustyö seuroissa on suomalaisen jalkapallon kivijalka (14.6.2017)

 

Mediassa on tänä vuonna keskusteltu laajasti suomalaisen juniorijalkapalloilun tilasta, ja varsinkin pelaajakehityksen laatu on useassa kirjoituksessa ja keskustelussa noussut esiin. Kirjoituksissa ovat kuitenkin sujuvasti sekoittuneet miesten A-maajoukkueen menestys, lisenssipelaajien määrä koko maassa sekä juniorivalmennuksen taso. Keskusteluiden pohjalta myös useat laji-ihmiset ovat syyllistyneet toistensa mustamaalaamiseen ja syitä alemmuustilaan etsitään Palloliiton ja piirien toiminnasta alkaen, aina seurojen päivittäisen tekemisen kyseenalaistamiseen asti. Syyttelyn sijaan pitäisi miettiä, mitä itse voitaisiin tehdä vielä paremmin ja laadukkaammin.

On toki hyvä, että ollaan kriittisiä, mutta on vain osa totuutta, että suomalainen jalkapallo olisi alemmuustilassa. On totta, että miesten A-maajoukkueen tulokset viime vuodelta ovat huonoja ja emme tällä hetkellä pysty riittävästi tukemaan huipulle pyrkiviä lahjakkuuksia yksilötasolla. Tosiasiat on todettava, mutta niistä ei voida vetää liian suoria johtopäätöksiä koko lajin tilaan tai tulevaisuuteen.

Harrastajamäärä ja sen kasvu ovat se kivijalka, jonka varaan suomalaisen jalkapallon parempaa tulevaisuutta rakennetaan. Nais- ja tyttömaajoukkueiden sekä poika- ja nuorisomaajoukkueiden tulokset ovat olleet rohkaisevia. Suomesta on aivan viime aikoina siirtynyt useita nuoria pelaajia suoraan isoihin ulkomaisiin seuroihin. Veikkausliiga on kasvattanut yleisömääriään. Olosuhteet ovat kehittyneet koko ajan paremmiksi. Pelaajakehitykseen ja valmennuskoulutukseen on tehty ihan konkreettisia kehitystoimenpiteitä mm. Fortum Tutor- ja talenttivalmentajaohjelman kautta. Näiden lisäksi Palloliitto on parhaillaan toteuttamassa oman toimintansa tehostamiseksi suurinta muutosta perustamisensa jälkeen. Kuten poikien maajoukkuevalmentaja Erkka V. Lehtola Seurojen ääni- seminaarissa totesi, olemme menneet valtavasti eteenpäin ja asiat voisivat olla myös paljon huonommin.

Pelkästään isolla harrastajamäärällä emme tietenkään saavuta kansainvälistä menestystä. Ratkaisevinta on se, että tarvitsemme hyvin hoidettuja ja johdettuja seuroja, joissa tehdään pitkäjänteistä, suunnitelmallista ja laadukasta arkipäivän työtä. Seuroista täytyy löytyä valmentajia, jotka tietävät tarkalleen mitä, miten ja miksi missäkin ikäluokassa on tehtävä, jotta pelaajan laadukas arki taataan. Valmentajilla on oltava myös aikaa ja rauha tehdä työtään. Valmentajille on pystyttävä takaamaan riittävä tuki, taloudellinen turva ja koulutus.

FC Kontu on pelaajamäärältään Helsingin piirin kolmen suurimman seuran joukossa. Tässä suhteessa tilanteemme on siis erittäin hyvä. Haluamme edelleen terävöittää toimintaamme ja jatkossa tulla entistäkin tunnetummaksi laadukkaasta kasvatustyöstä. Laadukkaan kasvatustyön tae on yhteinen arvomaailma ja se, että pyrimme valmentajiemme kanssa joka ikinen päivä siihen, että pelaajillamme on harjoituksissa kivaa. Se, että jalkapallon pelaaminen ja harjoituksissa käyminen on kivaa, eikä pelaajaa tarvitse erikseen motivoida harjoittelemaan, mahdollistaa teknisten, taktisten, fyysisten ja henkisten ominaisuuksien kehittymisen osaavalla valmennuksella. Motivaatio harjoitteluun täytyy kuitenkin lähteä pelaajasta itsestään, se ei voi olla kiinni ulkoisista tekijöistä.

FC Kontun tavoitteena on kuljettaa mahdollisimman suurta määrää pelaajia ikäluokasta toiseen kohti omaa huippuaan. Menestystämme kasvattajaseurana mitataan mm. sillä, että meillä on edelleenkin tasaisen laadukkaita ja elinvoimaisia joukkueita vanhimmissa juniori-ikäluokissa sekä laajalla rintamalla oman kasvatustyön tuloksia seuran edustusjoukkueessa.

On selvää, että mitä laadukkaampaa työtä junioriputken aikana teemme, sitä parempia pelaajia kykenemme kasvattamaan ja sitä korkeammalla tasolla juniorijoukkueemme ja myöhemmin oma edustusjoukkueemme pelaa. Mikäli tämän putken aikana olemme jossain vaiheessa tilanteessa, jossa joku pelaajistamme halutaan menestyneempään seuraan pelaamaan niin sanotusti kirkkaammissa valoissa, olemme siitä vain erittäin ylpeitä.

Tässä blogissa valmennuspäällikkömme Niklas "Nikke" Pippingsköld kirjoittaa ajatuksiaan pelaajakehityksestä, valmennuksesta ja seuramme juniorityön kehittämisestä. Tekstejä luvassa vähintään kerran kuukaudessa.