Taisto voitti tasaisen cup-taiston

17.4.2018

Kontun Regions cupin taival katkesi viime vuotiseen tapaan heti kättelyssä ekassa pelissä kärsittyyn rankkariskaba tappioon.

Kontu- Töölön Taisto rp 1-4. 2-2 (1-1)

Töölön Taisto nousi ensiksi päätösminuuttejen maalilla rinnalle ja hetkeä myöhemmin oli joukkueista parempi pilkuissa.

Kenraaliharjoituksena tällä viikolla alkavaan Kolmosen sarjakauteen toiminut ottelu jätti tappiosta huolimatta ihan ookoo maun kotijoukkueen pelaamisesta, tottahan toki parantamisen varaa jäi, mutta kohtalaisen luottavaisin mielin voidaan silti perjantaina Tikkurilaan TiPS:in vieraaksi matkata.

Sunnuntaina Kartanon tekonurmella pelatun ottelun alkutahdit sujuivat Kontun komennossa. Kotijoukkueen avausmaalista vastasi pelin 11. minuutilla Markus Venäläinen, syöttäjänä Sakari Rantala. Kauan Kontu ei johtoasemastaan saanut kuitenkaan nauttia, sillä vain kolmisen minuuttia myöhemmin Taiston Henri Lassila livahti läpiajoon ja laukoi pallon takakulmaan. Ottelun avausjakso oli tasainen, molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä, mutta lisäosumia ei kuitenkaan nähty, joten tauolle numeroissa 1-1.


Kun toista puoliaikaa oli pelattu noin vartti, Kontu-kärki Joni Häppölä kampattiin nurin kuudentoista alueella. Tätä ei kuitenkaan jostain kumman syystä ottelun erotuomari noteeraanut rikkeeksi.
70. minuutin kohdalla Taiston siirtyminen ottelussa johtoon oli enemmän kuin lähellä, tolppalaukausta seurasi laukaus avopaikasta ristikkoon, joten kyseessä oli tupla-tolppa ellei peräti tripla-tolppa..
Minuuttia myöhemmin Kontu esitteli hyökkäyspäässään harvinaisen hienon hyökkäyskombinaation, Kujasalo- Al-Saedi- Ramstedt- Häppölä 2-1!

Snadisti värikynää käyttäen maali oli suoraan kuin oppikirjoista eli melkoinen keräilyharvinaisuus.

Maalin jälkeen matsi tuntui olevan evakossa pelanneen kotijengin hanskassa, mutta eipä sitten loppuun asti ollutkaan. Nimittäin lisäajan kolmannella minuutilla Taisto sai luotua painetta Kontu päätyyn, kova laukaus kimpoaa Christos Zavrosin torjunnasta riparia kyttäävälle Taisto-hyökkääjälle kuuteen metriin. Zavros ryntää peittämään, mutta kolhii samalla vastustajaa ja pallo pilkulle. Tommi Rasinmäki tasoittaa "täplältä" 2-2.

Rankkarikisassa sitten Kontun kolmesta ekasta vetäjästä vain Benjamin Urgens onnistuu ja vastaavasti Taiston neljä ekaa ukkoa upottavat "munkin uunin" on peli selvä. Tässä yhteydessä onnittelut ja tsempit jatkoon Töölön Taistolle!

Kontulla siis edessään perjantaina sarja-avaus Tikkurilan urheilupuiston tekonurmella klo 18:00. Vastaan asettuu heti yksi sarjan ennakkosuosikeista ja sekä äärimmäisen kova kotijoukkue TiPS.

Kontun kokoonpano: Christos Zavros- Jan Ramstedt, Joni Palomäki(83. Benjamin Urgens), Jere Palomäki, Roope Rahikka- Henri Vuotovesi (68. Aapo Kujasalo), Clinton, Markus Venäläinen, Nico Lindroos (77. Samuel Törö)- Sakari Rantala ( 60. Hussein Al- Saedi), Joni Häppölä