FC Kontu P09 menestyi Hämeenlinnan syysturnauksessa

3.9.2018

Kontun voittoisa 09 valkeat ryhmäkuvassa valmentajineen,  vas. Esa Mäntynen, oik. Jouni Uimonen.
Kontun voittoisa 09 valkeat ryhmäkuvassa valmentajineen, vas. Esa Mäntynen, oik. Jouni Uimonen.
Vihreiden joukkueen valmentaja Petteri Ihamäki kiittää joukkuetta hyvästä suorituksesta.
Vihreiden joukkueen valmentaja Petteri Ihamäki kiittää joukkuetta hyvästä suorituksesta.
Siniset ryhmäkuvassa valmentajansa Tuomo Rauhalan kanssa.
Siniset ryhmäkuvassa valmentajansa Tuomo Rauhalan kanssa.

FC Kontun ikäluokan 2009 kolme joukkuetta menestyivät hyvin Hämeenlinnan Jalkapalloseuran järjestämässä syysturnauksessa 25.8.2018. Kaikkiaan turnauksen eri sarjoihin osallistui joukkueita lähes 30 seurasta, kaukaisimmat Imatralta ja Pohjanmaalta. FC Kontulla oli mukana kolme ikäluokan 09 joukkuetta, siniset, valkoiset ja vihreät.

Kontun valkoinen joukkue voitti ylivoimaisesti sarjansa (Pojat 09, harraste, ryhmä A). Joukkue pelasi neljä ottelua, jotka kaikki se voitti. Maalisuhde oli Kontulle 30-16.  Päätöstilaisuudessa järjestäjien puolesta annettiin tsemppipatsas Malik Neanille. Perusteena se, että hän antoi nopeilla hyökkäyksillään virtaa myös muille joukkuekavereilleen. Valkoisten valmentajina toimivat Esa Mäntynen ja Jouni Uimonen.

Kontun vihreä joukkue (Pojat 09, harraste, ryhmä B) sijoittui toiseksi kahdella voitolla, yhdellä tasapelillä ja yhdellä tappiolla. Maalisuhde 23-20. Voittaja tässä sarjassa oli Hämeenlinnan Jalkapalloseuran Blue.  Vihreiden tsemppipalkinnon sai Lucas Koivisto. Vihreiden valmentajana toimi Petteri Ihamäki.

Kontun sininen joukkue (Pojat 09, kilpa) sijoittui sarjassaan kolmanneksi; kolme voittoa, kaksi tappiota. Maalisuhde 42-16. Kaksi ensimmäistä sijaa menivät HJS:n valkoisille ja sinisille. Sinisten tsemppipalkinnon sai Roope Peura. Joukkueen valmentajana toimi Tuomo Rauhala.

Tulevaisuus näyttää hyvältä

Jos tämän perusteella pitäisi arvioida Kontun tilannetta, niin tulevaisuus näyttää hyvältä. Innokkaita nuoria tuntuu riittävän. Ja taito kehittyy, kun jaksetaan käydä harjoituksissa. Eikä vähäisintä ole se, että jalkapallo antaa monelle nuorelle kiinnostavan harrastuksen, joka opettaa pitkäjänteiseen työhön itsensä kehittämisessä.  Merkittävää on myös se, että jalkapallo antaa monelle maahanmuuttajaperheen pojalle tai tytölle mahdollisuuden tulla mukaan mukavaan harrastukseen joukkueen täysivaltaisena jäsenenä.

Sivusta seuranneena täytyy antaa korkea arvosana myös valmentajille, jotka useita kertoja viikossa tulevat illalla pitämään harjoituksia nuorille ja jaksavat säilyttää kannustavan otteensa joka tilanteessa niin voiton kuin tappionkin hetkellä.

Syysturnauksen järjestänyt Hämeenlinnan Jalkapalloseura oli tehnyt oivallista työtä organisoidessaan tapahtumaa. Ohjeet pelipaikoista, kahviloista, ruokailuista ym. niin huoltajille, valmentajille kuin pelaajillekin olivat selkeät. Tapahtuma sujui hyvin kymmenellä kentällä ja tulokset sai pian myös kännykän tai tabletin kautta pelaajille ja tukijoukoille. Onnittelut myös järjestäjille.

Mukana huoltojoukoissa Hämeenlinnassa
Risto Kauppinen