Pojat 2014

FC Kontu P14 on perustettu elokuussa 2020
Meidän tavoitteenamme on, että lapset innostuvat liikunnasta ja jalkapallosta turvallisessa ja kannustavassa ympäristössä.
Joukkueessamme kaikilla lapsilla on oikeus harjoitella ja kehittyä itselleen sopivalla tavalla. Huomioimme lasten yksilölliset tarpeet ja pyrimme tarjoamaan onnistumisen kokemuksia sekä turvallisen ympäristön, jossa taitoja voi hioa omassa tahdissa. Kasvatuksellinen lähestymistapa on tärkeässä roolissa toiminnassamme ja tavoitteenamme on urheilun avulla tarjota lapsille eväitä arjessa pärjäämiseen. Erityisesti kiinnitämme huomiota nollatoleranssiin häirinnän ja kiusaamisen osalta, pettymysten sietokyvyn kehittämiseen sekä kunnioituksen osoittamiseen esimerkiksi muille pelaajille ja valmentajille.
Noudatamme toiminnassamme FC Kontun arvoja: iloisuus, avoimuus, vastuullisuus ja yhteisöllisyys.
Uudet pelaajat
Jalkapallosta kiinnostuneet lapset ovat erittäin tervetulleita ja voivat tulla tutustumaan joukkueen toimintaan maksutta kahden viikon kokeilujakson ajaksi. Ilmoittaudu mukaan alla olevalla lomakkeella niin olemme sinuun yhteydessä ja sovitaan aloituksesta.
Maksut
- Vuosimaksu 250€ vuodessa
- Voi maksaa kahdessa erässä
- Toimintamaksu 40€ kuukaudessa
Maksuilla rahoitetaan henkilökunnan tuki toimihenkilöille, olosuhteet sekä hallinto.
Harjoitukset ja ottelut
Harjoitukset kesäkaudella seuraavasti:
Maanantai klo 18.45 - 20 Vesalan kenttä, Kontulankaari 15
Torstai klo 17.45 - 19 Vesalan kenttä, Kontulankaari 15
Sunnuntaina klo 10.45 - 12, Vesalan kenttä, Kontulankaari 15
Joukkueemme osallistuu kesäkaudella Palloliiton eteläisen alueen sarjaan sekä muihin yksittäisiin ottelutapahtumiin tai turnauksiin. Pyrimme yhteistyössä muiden seurojen kanssa järjestämään harjoitusotteluita.
Joukkueen toiminta
Joukkueen toiminta perustuu seuran tukeen ja vapaaehtoistyöhön. Toimihenkilöt pl. vastuuvalmentaja tekevät töitä joukkueelle oman toimensa ohella. Vastuuvalmentaja on seuran palkkaama. Suosittelemme lämpimästi tulemaan mukaan joukkueen taustajoukkoihin jos vapaaehtoistyö hyvään tarkoitukseen kiinnostaa, tarjolla on esimerkiksi joukkueenjohtajan, valmentajan, huoltajan tai viestintävastaavan tehtävät. Perehdytämme henkilöt tehtävään asianmukaisesti ja seuran puolesta on tarjolla erilaisia osaamista syventäviä koulutuksia. Ilmoittaudu vapaaehtoiseksi sähköpostilla tai kentän laidalla.
Lisätiedot
Jos haluat lisää tietoa harrastustoiminnasta, ole yhteydessä P14 joukkueenjohtajiin tai osoitteeseen FCKontuTP14@gmail.com.
We are happy to provide more information also in English if necessary, please contact FCKontuTP14@gmail.com for further details.