Juniorijoukkueiden kausiennakko 2023
18.3.2023

Seuramme juniorit osallistuvat jälleen useamman ikäluokan voimin Palloliiton sarjoihin. Pelit lähtevät käyntiin keväällä riippuen ikäluokasta ja sarjatasosta. Alla katsaus joukkueistamme sarjoissa.
5v5-vaihe
Nuoremmissa ikäluokissa on jännät paikat, kun nämä joukkueet lähtevät sarjakauteen ensimmäistä kertaa meidän junioripäällikkömme Severi Vartin johdolla. Joukkueissa on ollut hyvä meininki läpi talven ja nyt joukkueet ovat useamman peliryhmän voimin katsastamassa omaa tasoaan ja hankkimassa lisää pelikokemusta iloisella mielellä. Joukkueet ovat harjoitelleet koko talven meidän loistavissa olosuhteissa, kun käytössämme on tietenkin oma kuplahallimme Jakomäessä. Joukkueiden taustoissa on myös innokkaita valmentajia, joista moni on syksyn ja kevään aikana kouluttautunut Palloliiton valmentajakoulutuksissa ja tuomassa laatua joukkueiden arkeen.
8v8-vaihe
Tässä vaiheessa on eletty jänniä aikoja, kun ensimmäinen kausi on käynnissä uudella ikäluokkamallilla. Harjoitusryhmät on jaettu kahteen taitotasoon ja jokaiselle pelaajalle on pyritty tarjoamaan optimaalisin ympäristö kehittyä. Kilpailullisesti suurin mielenkiinto kohdistuu sarjan korkeimmalla sarjatasolla pelaaviin joukkueisiin (P12, P11 & T1011). Kaikki kolme ovat talven aikana pelanneet Talviliigassa Elite sarjaa ja ovat valmiita kauden haasteisiin. Ykköseen valmistautuva P2011 syntyneet ovat 4 peliryhmällä mukana ja ykkösryhmä kivikovassa ykkösessä. Alla on vastuuvalmentaja Henri Karhatsun mietteitä ennen kauden alkua Mikkelissä.
”FC Kontu P11 lähtee edustusjoukkueella todella kovatasoiseen P12 ykköseen, joka alkaa meidän osalta tänään (18.3) Mikkelissä. Tavoitteena on hankkia sarjapaikka syksyn ykköseen, mikä tulee vaatimaan pojilta kovia suorituksia. Kehitys talven ja viime kauden aikana on kuitenkin näyttänyt sen, että tavoite on ihan realistinen. Muilla peliryhmillä osallistumme P12 kolmoseen, neloseen ja kutoseen, jotka alkavat huhti-toukokuun vaihteessa. Paljon hyviä pelejä luvassa myös noissa sarjoissa.”
He ovat myös talven aikana osallistuneet laadukkaaseen Huuhkajaliigaan kuten myös meidän T1011 ovat osallistuneet Helmariliigaan.
11v11 vaihe
Tässäkin vaiheessa meillä on joukkue pelaamassa ykkösessä, kun Tuukka Rantasen valmentama T07-09 syntyneet tytöt pääsevät kovan haasteen eteen viime syksyn upean nousun myötä.
B-poikiin on myös panostus ollut kova, kun olemme perustaneet edustusjoukkueen ja uudistettu valmennustiimi lähtee liikkeelle kakkosesta, mutta katse on ylempänä ja tavoitteet kovat. P08-09 toiminta on myös lähtenyt mukavasti liikkeelle Anu Rytkösen (UEFA A) laadukkaan valmennuksen alla.
Tsemppiä kaikille meidän joukkueille! Seuran tulevat ottelut löytyvät meidän nettisivuilta ja toivottavasti lähdette kannustamaan meidän junnuja kentälle!
Ikäluokka (syntymävuosi) | Joukkueet & Sarjatasot |
Pojat 2017 & 2016 | Peli-illat |
Pojat 2015 | FC Kontu/Sininen: Kakkonen FC Kontu/Sinivalkoinen: Kolmonen FC Kontu/Valkoinen: Kolmonen FC Kontu/Vihreä: Vitonen FC Kontu/Keltainen: Vitonen |
Tytöt 2014-2015 | FC Kontu/Sininen: Ykkönen FC Kontu/Valkoinen: Nelonen |
Pojat 2014 | FC Kontu/Sininen: Kakkonen FC Kontu/Valkoinen: Kolmonen FC Kontu/Valkovihreä: Kolmonen FC Kontu/Vihreä: Nelonen FC Kontu/Keltainen: Vitonen |
Ikäluokka (syntymävuosi) | Joukkueet & Sarjatasot |
Pojat 2013 | FC Kontu: Kolmonen FC Kontu/Sininen: Vitonen |
Tytöt 2012-2013 | FC Kontu: Kakkonen FC Kontu/Sininen: Nelonen |
Pojat 2012 | FC Kontu: Ykkönen (Kilpa) FC Kontu/Sininen: Kakkonen FC Kontu/Valkoinen: Nelonen FC Kontu/Vihreä: Vitonen FC Kontu/Keltainen: 5v5 sarja |
Pojat 2011 | FC Kontu: Ykkönen FC Kontu/Sininen: Kolmonen FC Kontu/Valkoinen: Nelonen FC Kontu/Vihreä: Kutonen |
Tytöt 2010-2011 | FC Kontu: Ykkönen FC Kontu/Sininen: Kolmonen FC Kontu/Valkoinen: Vitonen |
Pojat 2010 | FC Kontu: Kakkonen FC Kontu/Sininen: Nelonen FC Kontu/Valkoinen: Kutonen |
Ikäluokka (syntymävuosi) | Joukkueet & Sarjatasot |
Pojat 2008-2009 | FC Kontu: Nelonen FC Kontu/Sininen: Vitonen |
Tytöt 2007-2009 | FC Kontu: Ykkönen FC Kontu/Sininen: Kolmonen FC Kontu/Valkoinen: 8v8 sarja |
B-pojat | FC Kontu: Kakkonen FC Kontu/Sininen: Kolmonen FC Kontu/Valkoinen: Nelonen |