Severi Vartti 5v5-ikävaiheen Junioripäälliköksi

23.8.2022

Severi Vartti on valittu 5v5-ikävaiheen junioripäälliköksi. Severi siirtyy Kontuun Koivukylän palloseurasta (Koips), jossa hän on valmentanut jo noin kymmenen vuoden ajan. Severin vastuulla tulee olemaan 5v5-ikävaihe kokonaisuudessaan sekä kerhotoiminta.

Severi kertoo omista fiiliksistään: "Moi! Olen Severi Vartti, 24v ja siirryn tulevalle kaudelle kontuun junioripäälliköksi. Ennen kontuun siirtymistä olen valmentanut koivukylässä noin 10 vuoden ajan erinäisiä joukkueita, sekä maalivahteja. Odotan suurella innolla tulevaa kautta ja mahdollisuutta lähteä kehittämään seuran lapsivaihetta. Monen Koivukylässä vietetyn vuoden jälkeen koen, että olen valmis ottamaan seuraavan askeleen omalla polullani, ja Fc Kontu on paras paikka tämän unelman toteuttamiseen. Haluan tuoda lisää hyvää fiilistä ja harrastamisen iloa seuraan, sekä luoda hyvän ja motivoivan pohjan nykyisille ja tuleville 5v5 ikäluokille"

"Toimistolla on kova tekemisen meininki ja Severistä saamme yhden avainhenkilön lisää organisaatioomme. Saamme hänessä aidon ammattilaisen jolla on pitkän kokemuksen lisäksi työtä pelkäämätön asenne ja aito halu olla mukana viemässä Kontua seuraavalle tasolle. Kaikkialla on valtava pula ammattivalmentajista ja kovista tekijöistä käydään todella kovaa kilpailua. Olen vilpittömän iloinen saadessamme tämän kaliiberin rekrytoinnin Kontuun. Hän pystyy johtamaan ja kehittämään lapsuusvaiheen toimintomme entistä korkeammalle tasolle. Hän on oikea henkilö jatkamaan Nicon loistavasti hoidettua työtä" - Urheilutoimenjohtaja Niklas Mutru taustoittaa.

Nykyinen junioripäällikkömme Nico Laitinen jatkaa kauden vaihtuessa uusiin haasteisiin. Toivotamme Nicolle onnea ja menestystä uusiin haasteisiin ja kiitämme hienosti hoidetusta työstä!